tiistai 25. kesäkuuta 2013

Herkullinen herne

Mulla meinas juhannuksen kanssa käydä vähän köpelösti, kun sairastuin juuri juhannuksen alla. Keskiviikkona tuntui nousevan kuume ja torstai-ilta meni oksennellessa ja palellessa peittojen ja vilttien alla. :( Perjantaina oli niin heikko olo, että vasta iltakuuden aikaan pystyin nousemaan sängystä. Jonkun kumman mahapöpön sain, mutta onneksi sairastelu ei kestänyt kovin pitkään.

Muu perhe lähti juhannuksena jo päiväseltään rannalle ja minä menin sitten perässä kun tuntui että olo alkoi kohenemaan. Ennätin mukaan kun uimiset alkoivat olla uitu ja alkoi koittaa grillailun aika. Kovin hyvin ei ruoka itselleni maittanut, mutta oli ihanaa istuskella rannalla ilta-auringon lämmössä ja nauttia kesästä ja lopulta juhannuksesta tulikin sitten oikein tosi mukava. Ja siinä samalla se alkoi sitten se ihana, kauan kaivattu ja kovasti odotettu lomakin. :)

Juhannusta vietimme Turun suunnalla ja tänään palasin takaisin Helsinkiin. Minulla on jo toista kesää taloyhtiömme pihalla viljelylaari ja menin vähän varuillani katsomaan, että miltä siellä mahtaa näyttää... yli viikkoon kun en ollut päässyt kastelemaan kasvatelmiani tai mitään.

Ihan hyvältä siellä onneksi näytti ja oli hauska yllätyskin odottamassa: kesän ensimmäiset herneet olivat kypsyneet! Keräsin sadon - kaikki neljä herneenpalkoa :D - ja kiikutin ne sisälle. Pari kuvaa maltoin napsaista ennen herkuttelua ja voi kuinka maistuivatkaan makoisilta!!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kovasti kommenteista ja terveisistä! :)