tiistai 16. syyskuuta 2014

Habitare 2014

Olipa hauskaa tulla viikonlopuksi Helsinkiin: ensin lauantaina muutama tunti Habitare-messuilla ja sitten ilta ystävien kanssa.

Messuilla ei mielestäni tänä vuonna ollut mitään järisyttävän ihmeellistä... taikka sitten ei vain sattunut minun silmääni. Muutama kiva juttu kuitenkin löytyi ja muutama valokuva tuli messuja kierrellessä kännykällä nappaistua. Lisäilen kuvat tähän ihan siinä järjestyksessä kuin ne otinkin, eli siinä järjestyksessä kuin messuja kiertelimme.

AJK:n seinä kiinnitti huomioni ja siinä erityisesti naruissa roikkuvat liidut.




Trash Design -osastolla katseeni taisi olla pääosin katossa, sillä ottamani kuvat ovat sieltä suunnalta.






Inkeri Heikkilän suunnittelema Paletti sai haaveilemaan ihanasta rantalomasta...




Itsestäänselvyys, mutta en muista aiemmin nähneeni toteutettuna. Hauska!




Destinyn tuotteita ja esillepanoa ihastelimme pitkään, täällä silmä lepäsi.




Klassinen pirttikaluste on saanut modernin ja raikkaan ilmeen, AVA Room.




Messujen ehkä parasta antia oli lopulta mielestäni antiikki ja vintage -osasto. Sieltä esimerkkeinä Roomage ja Josefiinan aitta (josta minulla ei valokuvaa valitettavasti ole).




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kovasti kommenteista ja terveisistä! :)