torstai 9. lokakuuta 2014

Kierros keittiössä

Ei keittiömme vieläkään valmis ole, mutta innostuin nyt tänään kuvailemaan siellä ja päätinpä julkaista kuvat samoin tein. Koitin laittaa kuvat sillä tavalla järjestykseen, että ensimmäinen kuva on heti keittiön oviaukosta vasemmalta ja siitä kuvat pyrkivät kiertämään keittiön myötäpäivään.







Tiskipöydällä majailee kaunis pumppupullokaksikko, kiiltävä ja matta: kiiltävä pullo on mustikan tuoksuinen käsitiskiaine musta5101 ja matta puolestaan on Angry Birds -nestesaippuapullo, josta revin etiketin pois. Siinä minulla on vadelman tuoksuista käsisaippuaa. Ihana parivaljakko mielestäni!










Tiskipöytää vastapäätä olevassa kulmauksessa on seinällä kaappi, joka oli keittiössä jo talon ostaessamme. Pidin vanhasta kaapista niin kovin, että tahdoin sen säilyttää, vaikka se oli suunnitelmiimme nähden väärässä paikassa. Me päätimme koittaa, saisiko kaapin ehjänä irrotettua ja ilokseni se onnistui! Siirsimme sen siis toiselle seinälle, johon se kotiutui hyvin.




Tuosta kulmauksesta muodostui sitten muutenkin paikka, mihin on tullut koottua kaikenlaista vanhempaa tavaraa ja koristeita. Kaapin alta löysi paikkansa toinen kaapelikeloista, jotka onnekkaasti löysin roskalavalta kesällä. Sen päälle asettui vanha vaaka, joka on vuosikymmeniä sitten ollut jossakin maitokaupassa päivittäisessä käytössä. Nyt se viettää eläkepäiviään meidän keittiössämme punnukset vierellään.




Ennen ikkunaa jäi vielä sopiva seinänpätkä avohyllylle, jonka hankin Ikeasta. Sen alahyllylle mahtui oivallisesti mikroaaltouuni, joka on meillä tosi vähällä käytöllä, mutta saatavilla kuitenkin jos tarvetta tulee.




Todella pitkäaikainen haaveeni toteutui, kun sain uuteen keittiööni iki-ihanan Smegin jenkkijääkaapin. Olen sellaisesta unelmoinut vuosia ja kun totesimme, että uusi jääkaappi on hankittava joka tapauksessa, niin päätimme satsata upeaan Smegiin.





Jääkaapin vieressä on paikka taloustikkaille. Tämä porrasjakkara on ollut avomieheni isoäidillä ja sai uuden kodin nyt meiltä. Punaiset askelmat ja puunväriset jalat saivat uudet väritykset ja nyt se on mielestäni täydellinen meille.




Keskellä keittiötä on saareke, jota rakastan! On ihanaa kun on tilaa laittaa ruokaa ja leipoa ja saarekkeen sisällä on reilusti myös säilytystilaa. Saarekkeen toisella puolella on neljä laatikkoa ja toisella puolella vielä kaksi suurta laatikkoa.




Saarekkeen toisessa päässä on sen verran pöytälevyä, että sen ääressä voi baarijakkaroilla istuskella. Maalasimme Ikean jakkarat valkoisiksi ja nyt ne sopivat keittiöömme kauniisti. Yhden jakkaran maalaus on vielä työn alla, mutta kolme niitä on sitten lopulta.




Tällaiselta keittiössämme siis tällä hetkellä näyttää. Pidän itse kombosta, joka on muodostunut yhdistelemällä uutta ja vanhaa. Keittiön yläkaappeja valitessani pyrin samaan muotokieleen kuin vanhassa seinäkaapissa on. Sen vuoksi valitsin kaapit siten, että niitä on kahdet päällekkäin ja kaapistot yltävät miltei kattoon saakka.

Mustan jääkaapin ja astianpesukoneen kaveriksi hankimme myös mustat lämpöpatterit ja päädyimme myös mustiin työtasoihin. Nämä elementit kun yhdistyvät valkoisiin kaapinoviin ja harmaakuvioituun välitilalaattaan, niin omasta mielestäni keittiöstämme tuli tosi kaunis! Tästäpä tulikin mieleeni, että täytyy jonain päivänä laittaa nähtäville myös muutama kuva keittiön lähtötilanteesta ja ehkä pari otosta remontin keskeltäkin.



5 kommenttia:

  1. Ihana ja ihana ja ihana! Mä muutan teille!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. kiitos viestistäsi lystimäen emäntä ja tosi kiva kuulla että huoneen tunnelma välittyy - minustakin se on ihana! :)

      Poista
  3. Voi mistä toi välitilan laatta on?! Ihana!

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kommenteista ja terveisistä! :)